Mätsärissä
Tunnisteet: näyttelyt
Tänään sitten aamulla päätin kerrankin väsyttää Tuiken totaalisesti ennen mätsäriin lähtöä. Ja sitten eikun mätsäriin. En kuitenkaan ilmoittautunut kuin junnuihin. Siinä sitten odotellassa että mätsäri alkaisi niin Tuike ensin nukkui vain sielä laidalla jaloissani. Ja kun kokeilimme vähän tyhjässä kehässä esiintymistä niin meni ihan kivasti. Vähän meinas alkaa muille jotain sanomaan niin jäätiin siihen keskelle hälinää vähäksi aikaa. Äkkiä se tottui siihen ja oli siinäkin aivan rauhallisena.
Junnuissa oltiinkin sitten ensimmäisinä. Ensin juostiin kaikki hetki kehässä ja sitten jokainen yksittäin. Yksittäisessä Tuike sähläs alussa, mut muuten meni ihan kivasti. Lopuksi sitten taas seisotusta ja vähän juoksemista. Eikä tälläkertaa Tuike murissut kertaakaan kehässä! Sijoituimme Tuiken kanssa sitten kolmansiksi 7 vanhemmasta junnusta. Saatiin palkinnoksi pokaali, suklaapatukka ja puruluu.
Kotia asti palkinnoista säästyi vain pokaali. :) Loppuajan mätsäristä Tuike oli todella rauhallisesti. Että saa nyt olla siitäkin ylpeä. :D Jäi niin hyvä maku mätsäristä. Kavereillakin meni niin hienosti, toinen koiransa kanssa BIS1 ja toinen BIS3! Mahtava päivä kerrassaan.
1 kommenttia:
Oi että. Kivasti meni teillä! Meilläkin on parit mätsärit suunnitteilla keväälle.. joskaan en ite enään junnuihin pääse (juuri kun hoksasin miten mukavaa se olisi ollut ;). Mutta hyvää treeniä ovat virallisia ajatellen :D
Lähetä kommentti