perjantai 5. kesäkuuta 2009

Taitava Tuuve!

Nyt lähiaikoina on mennyt hyvin niin toko, haku kuin agilityreenitkin. Voi olla nii ylpee pienestä otuksesta.

Tokoa ollaan nyt otettu tiistaina kotona ja tänään sitten Paulan ja Daran luona leikkikentällä. Tiistaina kotona otettiin ruutua ja paikkamakuuta jne. Ruutu sujui todella hyvin! Joka kerta meni oikein ruutuun ilman epäröintiä. Ja juoksi myös todella hyvin kauempaakin ruutuun. Seuraamiset meni myös hyvin ja samoin luoksetulo. Tehtiin myös pk-metristä yksi päivä. HJarjoiteltiin kapulan kanssa hyppimistä ja kokeen omaisesti meni jo kevyesti 80cm (tai 90cm, en ole aivan varma kuinka korkea tuo mun hyppyeste on) korkuselta. Korkeampia ei vielä kokeiltukkaan.

Tänään Paulan ja Daran kanssa otettiin paikkismakuu 2 min ja hyvin pysy Tuike. Koko aikaa en ollut piilossa mutta reilusti yli puolet olin. Tein myös seuraamista ja Tuikella oli intoa! Sitä oli niin paljon et meinas edistellä koko ajan. :D Luoksetulot toko ja pk-tyyliinkin todella hienosti! Metallinoudotkin teki laukalla. <3 Paula otti meistä myös upeita kuvia, joita laittelen tännekkin kunhan saan koneelle.

Agility reenit olivat keskiviikkona. Tuike pysyi hyvin hanskassa koko ajan ja kepeilläkin malttoi tosi hyvin loppuun asti joka kerta. Reeneissä siis tehtiin yksi kakkosluokan rata kahdessa pätkässä. Molemmat osat menivät todella hienosti meillä lähes virheettä heti ekalla kerralla. Alan vissiin itekkin jo jotain oppimaan? :D Huomenna sitten hakemaan niitä nousunollia Kemiin.

Haku reenit olivat sitten torstaina. Hyin etsi vaikka oltiinkin eri paikassa kuin ennen. Eka kerralla pientä epävarmuutta, mutta loppuakohti parani. Nyt vain ostoslistalle kiintorulla ja liina ja kai se pitäs tottistakin alkaa reenaamaan. Jos joskus oikeasti mennään sinne kisoihinkin!

1 kommenttia:

Milla kirjoitti...

Hyvin näyttää teilläkin menevän. Mä oon tosiaan ehkä joku laiskin blogin pitäjä ikinä, mutta tää on paljon kivempi ku Vuodatus niin ehkä mäki saan jotain aikaan... :D

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.