maanantai 15. kesäkuuta 2009

Tokottelua ja hakua

Tänä aamuna tehtiin vähän tokoa pihalla. Ensimmäiseksi vähän eteenmeno harjoitusta. Hyvin Tuike tajunnu tän eikä mitään ongelmia taaskaan. Sitten paikkamakuu sen aikaa kun kävin tekemässä ruudun valmiiksi. Hyvin pysyi. :) Ruutua sitten. Ekalla kerralla juoksi taas vähän epävarmasti ruutuun, mutta meni kuitenkin laukalla ja löys hyvin sieltä sen kosketusalusta. Toisella kertaa juoksikin jo aivan innoissaan. Tehtiin sitten vielä pari sivuilta ruutuun menemisiä. Nekin ihan hyvin.

Sen jälkeen Tuike sai käydä uimassa ja juomassa ja jatkettiin tunnarilla. Ekalla kerralla toi ensin väärän, uudestaan kapuloille ja toi oikean. Toisella kertaa toi oikean hieman epävarmasti. Kolmannella kerralla oikea löyty hyvin, vaikka hyppäskin haistelukierroksella sen yli. Toi jo vähän varmemminkin sen kapulan mulle. Ja tähän olikin toosi hyvä lopettaa treenit.

Illalla oli sitten hakureenit. Ensin oli kaksi maalimiestä yhtäaikaa ja Tuike näki kun ne lähtivät, mutta sitten vein sen auton taakse ettei se näkisi minne maalimiehet menee. Ekalle meni todella hienosti, etsi toosi hyvin. Maalimiehelle päästyään yritti kaivaa taskuista ensin namia, mut toi sitten rullan hyvin. Näyttö hyvä. Toisella alkoi hyvin, mut joku haju vei mennessään. Uudestaan lähetys ja taas hajulle. Kolmannella löysi maalimiehen, joka oli unohtanut rullan taskuun. No heti kun maalimies muisti rullan taskusta toi Tuike sen hyvin. Vimppana sitten Tuike ei nähnyt yhtään kun maalimies meni piiloon. Juoksi hyvin suoraan maalimiehen luo ja toi rulla hyvin. Näytöllä maalimiehen vierestä löytyi joku haju, joka vei mennessään, mut lopulta "näytti" kuitenkin missä maalimies oli.

0 kommenttia:

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.