Treeniä treeniä
Tunnisteet: tokotusOllaan nyt ahkerasti treenailtu. Tänään taas pihatreeniä. Ensimmäiseksi paikkamakuita muutama. Ensin ihan lyhyt ja pysyi tosi hyvin. Sitten pitkä. Ei mitään hajua kauanko makas, mutta luulis että ainakin sen 3-4 minuuttia. Ja edelleen pysyi todella hyvin. Jos vihdoin päästäis edes näistä paikkamakuu ongelmista. Yks paikkamakuu tehtiin sitten vielä kun vaihdoin ruudun paikkaa, eli aika lyhyt ja edelleen pysyi. Loistava likka.
Värkkäsin eilen kokonaan uudet ruutumerkit ja pääsinkin tänään testaamaan niitä käytännössä. Tuikella kiinnosti nyt sitten noi ruutumerkit (uus ongelma, ettei niitä olis liian vähän). Mut toisella kertaa meni jos suht hyvin ruutuun. Kolmannella hyvin. Sitten ruudun siirtäminen eri paikkaan. Taas ekalla kiinnosti ne ruutumerkit liikaa. Toisella meni jo hyvin ja kolmannella todella hyvin.
Tunnaria tehtiin myös. Erehdyin taas kehumaan joku aika sitten Tuikea kun se nostaa oikean. Tästä seurauksena se on taas kokeillut eri kapuloita ja odottanut milloin alan kehua sitä. Nyt sitten ollaan kehuttu vasta sitten kun on melkein tuonot loppuun asti kapulan. Parantumaan päin on taas tuo tunnari ja tänään ainut tunnari mikä tehtiin, onnistui aivan yli odotusten. Ei nostellut yhtään väärää ja heti kun löysi oman toi sen.
Noutojen kanssa ollaan naksuteltu vauhdista. Metallikapulan tuo nykyään melkein aina jo laukalla. Sen naksuttelemiseen onkin enemmän keskitytty. Normi kapula tulee vielä hyvin usein ravilla mulle. Luoksetuloon on myös haettu paljon vauhtia lisää ja sitä on nyt tullutkin vähän.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti