lauantai 21. marraskuuta 2009

Ikävä näyttelykehiä

Katselin tässä vanhoja kuvia ja lueskelin vanhoja blogi-tekstejä. Tuli niin ikävä näyttelykehiä. Voi kun pääsisi vielä kisamaan virallisestikkin junnuissa tai pääsis jo näyyeltkehiin taas esittämään. Näyttelykehiin pääsen onneksi messarissa esittämään pitkäkarvaista collieta. Viralliset junnukilpailut ovat tosin jo kaikki takana päin, sillä ensi vuonna ikä tulee jo vastaan (tuntuu niin tyhmältä, kun ei ole edes 17 kerennyt vielä täyttää :D) ja tänä vuonna ei ole enään yhtään kisaa jonne pääsisi. Toivon, että joskus mulla on se koira, jonka kanssa pääsis myös näyttelyihin. Onhan se ihan eri asia olla kehässä oman koiran kanssa. (: Ehkä Puikkiskin pyörähtää vielä muutaman kerran kehässä.


Mutta tänään pitkästä aikaa tokoiltiin "kotona". Menin tuonne läheisse kentälle, jossa nyt ei tosin ole tullut varmaan taas puoleen vuoteen käytyä. Tuikkis teki ihanan innoissaan kaiken ja hienosti muutenkin. Taisimpa ratkaista meidän ohjatun ongelman ytimen miksi oikealle sujuu, mutta vasemmalle ei kuin joskus. Tuike menee ihan hassusti välillä merkille ja kun se on siinä huonosti ei osaa mennä vasemman kapulan luokse, mutta jos on merkillä oikea oppisesti löytää kapulalle. Pitää nyt oikeasti alkaa kiinnittää huomiota tuohon merkille menemiseen. Ja toinen minkä huomasin, vihjesanojen tärkeyden. Ruutu meni aivan pilalle kun unohdin käyttää vihjesanaa, kun yritin kuvata samalla. Ohjattuunkin aloin nyt sitten opettaa vihjesanaa. Sekin liike kun alkaa merkillä.

0 kommenttia:

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.