keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Lomatouhuja

27.12. Käväisin mätsärissä ilman omia koiria. :D Silti sain olla melkein koko ajan kehässä. Ensimmäiseksi oli junior handler kisa, joka oli nyt sitten viimeinen junnukisa mulle ikinä. Osallistujia oli yhteensä 10 ja mie menin Miki-shetlanninlammaskoiralla. Miki meni tuttuun tapaan hienosti ja vaihtokoirana sain ihanan Toivo-gorgin. Toivonkin kanssa meni hyvin. Voitin sitten junnut Mikin kanssa. (:

Melkein heti junnujen jälkeen käytin Mikin vielä aikuisten kehässä. Miki sai siellä punaisen nauhan. Sitten pääsinkin Saku-tervun kanssa veteraani kehään. Veteraaneja oli yhteensä neljä ja Saku oli vanhin, sillä on jo kohta 13 vuotias. Saku esiintyikin tuttuun tapaansa hyvin pirteästi ja voitti veteraanit. Veteraanien jälkeen käytin sitten Mikin punaisten kehässä, josta se sitten tippui. Sitten alkoikin jo BIS-kehä, jossa esitin taas Sakua. Saku meni edelleen tosi nätisti ja malttoi nyt seistäkkin paremmin. Saku yllätti olemalla koko mätsärin kaunein eli BIS1. Eipä olisi päivä enään paremmin mennä.

Tänään ollaan käyty piitkällä potkurilenkillä ja koirat (ja tietenkin myös minä) on nauttineet kunnon vauhdin hurmasta. Tänään tuli myös vihdoin uusi obiska kameraan, vähän lisää valovoimaa. Sitä piti sitten hieman testailla ja siitä tuo Pyrrin kettukuva. (: Muutenkin ollaan vaan vietty lomaa, kaverin luonakin käytiin Tuiken kanssa. Kaverilla oli uusi kissan pentu ja voi että Tuiken piti taas pelätä sitä. Ihan kuin kissanpentu söis Tuiken jos Tuike vaan uskaltaa mennä paria metriä lähemmäs sitä. :D Treenailtu ei olla nyt oikeastaan kummankaan kanssa.

4 kommenttia:

Josefiina kirjoitti...

Miikä mikä uusi putki? :=)
Onnittelut pappatervulle menestyksestä! (&osaavalle handlerille tietty myös)

Saara kirjoitti...

Se oli nyt sitten se canon ef 50mm f/1.8 ;) Se on kyllä aivan ihanan valovoimanen verrattuna nuihin aikasempiin putkiin ja tykkään kyl muutenkin tosta.

Kiitokset onnitteluista!

Bea kirjoitti...

Paljon onnea mahtavasta mätsärimenestyksestä! :)

Saara kirjoitti...

Kiitos (:

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.