Vaikka perse eellä puuhun
Tunnisteet: agility, tokotus, yleinenBordercolliet tunnetusti kiikkuvat vaikka perse eellä puuhun jos niitä vain käskee. Niin tai näin siis ainakin meillä, tai sitten ei. Ollaan vaan reenattu uutta temppua. Ollaan nyt siinä, että Tuike nostaa jalat seinää vasten tai vaikka tuota puuta ja tällä hetkellä opetellaan tekemään sama myös käteen. Kivasti on ruvennut sujumaan. Ihana huomata miten Tuike on pikku hiljaa ruvennut tarjoamaan vähän asioita kun jonkin verran temppujen opetuksessa oon sheippaillu.
Ohjattua tehtiin eilen ja nyt se onnistu. Ekalla kerralla jöi taas merkille ihan himmeesti eikä sitten sen takia löytänyt oikeelle kapulalle. Tuike siis kääntyi oikean verran, mutta tietty suunta oli väärä ku oli nii himmeesti menny merkille. No toisella vaadin siltä sen kunnon merkin ja johan löyty oikee kapula. Ja sitten toinen puoli ja sikamakeesti. Kyllä se siis jotain osaa. Luoksetuloon yritettiin myös vähän vauhtia vähän kehnoin tuloksin, tulee edelleen yhtä hiljaa ku aina.
Tänään oli aivan ihanat aksatreenit. Tuike meni kuin unelma. Itse pikkusen välillä olin liian ajoissa ohjaamisen kanssa, mutta tehdyistä 6 pätkästä 3 täysin puhtaasti ekalla kerralla ja yhdessä vain viimeinen hyppy meni väärin ja vipassa ihan pikku kämmi ekalla kerralla. Oma ohjaus oli kans siis melko hyvällä mallilla nyt. Ja mikä parasta, muistin joka ikisen radan ja Tuike ei värkännyt kepeillä yhtään! Kyllä tästä vielä noustaan ja saadan se vihoviimeinen nolla ykkösistä ja päästään kakkosten ihmeellisille radoille.
2 kommenttia:
Munkin pitäis opettaa toi pepun nostaminen. Meijän likka kyllä pitää sitä peppuaan ylhäällä, mutta sen on aina kiivettävä ja "laskeuduttava" alas - Rii ei siis osaa itse nostaa peppuaan. Upea kuva!
Mie en palkannut Tuikea kuin siitä jos nosti peppua ja autoin alussa sitä aika paljon, niin pikkuhiljaa oppi nostamaan peppua ja nyt nostaa jo tosi hyvin. (:
Lähetä kommentti