sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Yli-innokasta tokoilua kertaa kaksi

Kisattiin koko viikonloppu tokoa Vilpin kanssa Torniossa. Launataina mukaan lähti reissuun myös Sara katselemaan. Molempina päivinä suurimmat virheet johtui aivan ylienerkisestä toiminnasta. Alla lauantain kokeesta Saran kuvaama video, kiitos! Liikkeet tehtiin videolla näkyvässä järjestyksessä.


Kokeiden pisteet, ensin lauantain ja sitten sunnuntain:
Paikkamakuu - 0
Seuraaminen -
Istuminen - 10
Luoksetulo 8 - 9
Ruutu 7 - 9
Hyppynouto 0 - 10
Metallinouto 10 - 10
Tunnari 0 - 0
Kaukokäskyt 0 - 10
Kokonaisvaikutus - 10

Yhteensä la 186p. VOI0 ja su 226p. VOI2

Lauantaina ei vain jaksanut keskittyä aluksi, josta johtui kaukoissa eteneminen ja tunnarin nollaaminen. Tunnarissa nosti ensin oman, mutta toi sitten väärän. Hyppynoudossa jäi tuijottamaan hypnoottisesti kapulaa eikä enää sitten hyppy mahtunut suunnitelmiin. Muuten liikkeet meni lauantaina ihan ok ja olin tyytyväinen koiraan. Tuommoisia huolimattomuus virheitä, jotka johtui vain innokkuudesta. :)

Sunnuntaina sitten nollattiin paikkamakuu. Rivissä seistessä ennen liikkeen alkua toisella puolella ollut sakemanni kävi haistelemassa Vilpin pyllyn. Toisella puolella makasi sitten musta labbis (Vilpin yksi bestis on musta labbis), jota Vilppi tämän tapahtuman jälkeen vähän vilkuili. Sinnehän se sitten tätä labbista karkasi haistelemaan paikkamakuun loppupuolella. Voihan prkl. Yksilöliikkeiden alussa oli todella ylivireinen enkä saanut sitä alas. Seuraaminen kamalaa ja haukahti askelsiirtymissä kaksi kertaa. Mahtavaa. Muuten yksilöliikkeet meni paljon paremmin tänään kuin eilen, näkyy kyllä pisteistäkin. Tunnarissa toi tänään oman vierestä, sai ilmeisesti hajun omasta ja nappas sen kapulan minkä kohdalla silloin oli. Tehnyt kyllä treeneissäkin tuota kun on ollut korkeassa vireessä. Ilman paikkamakuuta meillä olisi nyt ykköstulos taskussa, voin kyllä sanoa että harmittaa melkoisen paljon. Mutta onneksi noita kokeita vielä tulee.

0 kommenttia:

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.