maanantai 25. toukokuuta 2015

Tokoajatuksia ja treenejä


Eilen oltiin uusin tokosääntöjen koulutuksessa mallikoirakkona, joten päästiin sitten luennollekin mukaan. ALO-VOI luokkien säännöt kuullostaa kyllä niin kivoille ja oli mukava nähdä liikkeitä ihan käytännössäkin. Me toimittiin mallina lähinnä VOI luokan liikkeissä, mutta myös EVL:n paikalla oloissa. Vilppi jopa suoritti sen ainoastaan yhdellä lisäkäskyllä. Ehkä se ei olekaan mahdoton. Koulutuksen jälkeen lenkkeiltiin treenikaverin kanssa, joka viimeistään sai päähäni ajatuksen uusien sääntöjen opettelusta. Ehkä Vilpin tokoura ei lopukaan vielä vaikka siitä tulisi valio seuraavilla kahdella kokeella, jotka ehkä kerkeämme vielä vanhoilla kisaamaan (toiseen kokeeseen ollaan jonossa). Vaikein uusi liike taitaakin olla se uusi härvellys ohjattunouto. Ehkä alamme vaivihkaa kaikessa hiljaisuudessa ihan vähän vaan opetella uusia juttuja.

Tänään käytiin ohjatuissa tokotreeneissä taas. Luoksetuloa tehtiin ensimmäisenä. Ensin itsekseen muutamia pysäytyksiä temppujen yhteydessä, jotka onnistuivat tosi hyvin. Sitten kisanomaisesti seisomiseen asti johon palkkasin koska teki hyvän Vilpiksi. Tästä vielä loppu, maahanmenon palkkasin ja loppuperusasento olikin taas vajaa. Ja lisäksi itse annan vielä vartaloapuja koiralle, käskyksi treenata sitä ilman vartaloapuja kuntoon. Toisena liikkeenä tunnaria. Pohdintojen jälkeen päädyttiin kokeilemaan tunnarin treenaamista korkeammassa vietissä. Koko liike on tällä hetkellä niin huonossa jamassa kokeita ajatellen ettei oikeastaan mitään menetettävääkään ole. Tehtiin kolme toistoa, jotka kaikki onnistuivat. Viimeisellä melkein nosteli vääriä, muttei kuitenkaan. Saa nähdä kuumuuko vain lisää tunnariin vai oppiiko tekemään liikkeen myös koeviressä. Omalla ajalla tehtiin vähän merkin kiertoa, joka onnistui niin kauan kunnes laitoin matkalle häiriöksi noutokapulan. Muutaman onnistuneen toiston lopulta saimme sentään. Paljon uusia ajatuksia nyt taas jatkaa harjotuksia.

0 kommenttia:

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.