tiistai 1. syyskuuta 2015

Tokopaniikkia


Tajusin viikonloppuna, että meidän ensimmäinen uusien sääntöjen koe on jo tulevana lauantaina ja treenattu ei olla juuri ollenkaan pitkään aikaan. Ollaan ainoastaan käyty kerta viikossa ohjatuissa treeneissä treenaamassa. Elokuu käytettiin keskittyen jälkikisoihin ja kisojen jälkeen aika pian sairastuin flunssaan. Flunssa onkin sitten kestänyt ja kestänyt ja verottanut treenimotivaation olemattomiin epäonnistuneen jälkitottiksen jälkeen. Uusia liikkeitä ollaan tietenkin treenattu ihan hirveän vähän.

Eilen lähdettiinkin sitten kuokkimaan toiseen tokoryhmään omien treenien peruunnuttua. Tehtiin uusi kiertonoutohyppyhärdelliä liikkuroituna. Vilppi jopa juoksi merkin kierrolle hyvin, josta palkkasin. Loppuosa erikseen ja Vilppihän juoksenteli ympäri kenttää etsien kapulaa. Ei selvästi ole vielä ollenkaan selvää mistä sen kapulan pitäisi löytyä. Täysin onnistunutta toistoa ei kapulan tuontiin saatu, aina tuli ylimääräisiä mutkia, mutta hyppy sentään onnistui aina kapulan löydyttyä. Lisäksi tehtiin merkitöntä merkkiä ekaa kertaa ilman kosketusalustaa pari kertaa. Aavistuksen kaarsi oikealle ja hieman ennakoi pysäytystä. Tämän perään muutama kosketusalustalle pidemmällä matkalla ja pari toistoa ruutuakin. Ei taas löytänyt ruutua sitten millään. Lisäksi tehtiin kaikkea pientä kuten zetaa ja kaukoja. Nämä toimi vaihteeksi oikein mukavasti. Paikkamakuja ei jääty ottamaan koska heti treenien aluksi kastuttiin ihan läpimäräksi ja aloin jo palella.

Tänään päästään vielä treenaamaan häiriössä ja sit ollaan oman onnemme nojassa. Onneksi Vilppi on oppinut yllättävän nopeaa näitä uusia liikkeitä. Nähtäväksi jää vain kuinka hyvin sitten toimivat koetilanteessa, kun eivät kuitenkaan vielä kovin varmoja ole.
Kaikki postauksen kuvat ottanut jo toukokuussa Miika Kangasniemi.

0 kommenttia:

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.