sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Rally-tokoa ja tokoa


Lumet ja pakkaset tulivat tänne Lappiinkin, joten pk-jutut ovat jääneet. Nyt ollaan sitten treenattu enemmän rally-tokoakin. Enimmäkseen tehty VOI-luokan juttuja ja yritetty opetella kaikkia uusia käännöksiä ja puolenvaihtoja. Oikean puolen seuraaminen alkaa olla jo kohtalaisen varma. Erittäin epäselvissä käännöksissä saattaa eksyä väärälle puolelle, mutta perusseuraamisessa ei enää oikeastaan ollenkaan. Suurin ongelma rallyssa on kuitenkin vire, nuo erilaiset temput tuntuvat todella helposti nostattavan Vilppiä. Yritetään tehdä nyt pitkiä treenejä ja pikkuisen on onneksi alkanut tasaantua, mutta aina treenien alussa tuntuu lähtevän lentoon.

Eilen käytiin sitten tokoon hakemassa uusia ideoita ja intoa Pipa Pärssisen koulutuksesta. Vilpin treeniaika meni aika pitkälti keskusteluun, mutta saatiin todella paljon uusia vinkkejä mitä lähteä kokeilemaan evl-tyhjään lähetyksen kanssa sekä kaukojen kanssa. Lisäksi muiden treeneistä tuli paljon ideaa oman ryhmän vetoon sekä muistutuksia millaisia juttuja pitäisi treenata enemmän.

Tänään taas lähdettiin rally-tokokisoihin Tornioon AVO-luokkaan. Radalla oli meille pahimmat liikkeet, hyppy ja pyörähdys. Noissa molemmissa on käynyt aina kokeissa haukkumaan ja kierrokset nousseet todella paljon. Treenattiin nyt hallille tulessa useampi pidempi pätkä erilaisia seuraamisia ja sitten vielä edellisen koiran suorituksen ajan koko ajan tylsää treeniä ja siitä suoraan kehään. Tuntui toimivan, sillä Vilppi pysyi nahoissaan ja oli aivan hiljaakin koko suorituksen. Pisteitä saatiin 95 eli toinen hyväksytty tulos. Alla vielä video suorituksesta, kiitos Päiville kuvaamisesta!

0 kommenttia:

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.