lauantai 19. marraskuuta 2016

Treeniä treeniä


Tokoulutuksen jälkeen on ollut taas enemmän intoa treenailla itsekseen, vaikka olosuhteet pihalla onkin hieman kurjat. Lisäksi ostin tasapainotyynyn kaukokäskyjen treenamiseen. Kaukokäskyissä jumittaa edelleen seiso-istu vaihto, vaikka pikkuisen alkaa jo mennä paremmaksi taas. Lisäksi olen yrittänyt purkaa kaukokäskyjen jumimista pois tekemällä mahdollisimman erilaisia treenejä ja tilanteita ja palkkaamaan entistä vaihtelevammin. Liian kyttäävät asennot (lähinnä seisominen) olen nyt jättänyt palkkaamatta ja käskenyt parantaa ryhtiä.

Eteenmenon vinouksiin ja merkkien kierron kaarroksiin olen myös alkanut puuttua enemmän. Merkki alettiin opetella kiertämään ”väärään” suuntaan, jolloin ei voi tehdä kaarrosta normi suuntaansa ja ainakin nyt näyttää kaarros jääneen siinä pois. Yllättävän äkkiä Vilppi oppi tuon väärän suunnan kierron. Eteenmenossa ruvettiin opettelemaan katseen suuntaamista oikeaan suuntaan ennen lähetystä sekä kosketusalustalle menoa ”väärästä” suunnasta eli joutuu kääntymään väärään suuntaan kosketusalustalle. Tämänkin oppi yllättävän nopeasti. Ajattelin että nämä väärän suunnan kaarrokset ois ollut paljon hankalampia Vilpille. Lisäksi ollaan tehty näitä kaikkia vasemmalta ja oikealta puolelta sekä jalkojen välistä. Tuo jalkojen välistä lähteminen on edelleen tosi hankalaa Vilpille. Se ei jostain syystä tykkää oikein olla jalkojen välissä ollenkaan.

Muuten ollaan lähinnä ylläpidetty muita liikeitä yllä ja tehty rallytoko-juttuja. Rallytokon oikean puolen seuruu on kyllä todella hyvää vastinetta tokoseuraamiselle. Pikkuhiljaa on saatu Vilpin virettä järkevämmälle tasolle noiden rallijuttujenkin kanssa. On sen kanssa niin kiva treenata, varsinkin nyt kun olen oppinut enemmän pelailemaan tuon vireen kanssa. Aika huolettomasti nykyään voi palkkailla leluillakin.

0 kommenttia:

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.