Reissukertomus kisoista ja vaellukselta

Viime viikon perjantaina ajeltiin Tromssaan kaverini kanssa ja yövyttiin ihan keskustassa hotellissa. Matkalle sattui todella hyvä ilma, mutta ei jaksettu enää Norjan puolella pysähdellä kuvaamaan. Tyydyttiin vain ihailemaan upeita jylhiä maisemia auton ikkunoista. Lauantaiaamu valkenikin sitten hyvin sateisena ja harmaana. Aamulla aikaisin ajelimme vain 6km päähän kisapaikalle. EVL:ssä meitä oli kisaamassa kaksi koirakkoa. Kokeen aluksi tuomari kutsui meidät ensin kehään ilman koiria ja kerrottiin ohjatun noudon suunta (kaikille sama) ja zetan asennot. Lisäksi liikkuri varmisti että olemme yhteisymmärryksessä englanninkielisestä liikkuroinnista. :) Olimme kisavuorossa ensimmäisinä ja koe eteni aivan normaalissa järjestyksessä. Ensin paikallaolot, joissa huomasin jo ettei Vilppi ole nyt mukana ollenkaan. Noin viikkoa ennen kisoja oltiin käyty treenaamassa kaverin kanssa pk-tottista, jossa ampuminen teettää ongelmia. Vilppi selvästi odotti nytkin ampumista ja niinhän se oli sitten valahtanut maahan istumisesta. Yksilöliikkeet heti paikallaolojen jälkeen ja Vilppi oli edelleen ihan pk-moodissa ja hyytyi seuraamisessa välillä jätättämään metrin päähän. Onneksi zetan kohadalla alkoi pikkuhiljaa tulla koiralta normaalimpaa suoritusta. Liikkurointi Norjassa oli hauskan erilaista, zetassa liikkuri sanoi vain start ja stop ja pysäytykset tehtiin aina siinä kohdalla jossa liikkuri seisoi. Käännökset tehtiin aivan itsenäisesti. Sunnuntain liikkuri taas käskytti pysäytykset, mutta silloinkin tehtiin muu itse. Ruudussa, luoksetulossa ja ohjatussa liikkuri antoi vain käsimerkeillä käskyt. Norjalainen metallikapula oli myös erilainen kuin Suomessa, se oli oikeasti painava. Vilppi hetken mietti ekaa kertaa nostaessaan sen, että mikä tämä on, mutta onneksi toi kuitenkin hyvin. Lauantain kokeemme meni muuten aika penkin alle, kun onnistuin ohjatussa vielä itse sekoittamaan oikean ja vasemman ja näin nollaamaan sen. Mutta saimme kuitenkin palkintoja sijoittuessamme toiseksi.

Sunnuntaina EVL olikin sitten viimeinen luokka ja olimme ajoissa kisapaikalla, kun uni ei kuitenkaan riittänyt kovin pitkälle aamuun. Yhdessä vaiheessa sitten joku poksautti pari ilmapallo juuri kun Vilpin kanssa kävelimme ohi. Hieman jännityksellä sitten käytiin pieni lenkki ja testasin seuruuttaa koiraa ja eihän se oikein lähtenyt mukaan. Tehtiin pari kivaa juttua ja katsottiin muutama VOI-luokan koirakon suoritukset, jotta koira varmasti tajuaisi olevansa tokokokeessa. Sunnuntaina oltiinkin ainoat koirat EVL:ssä ja liikkuri kysyi kokeen alussa haittaako jos Vilppi on yksin paikallaoloissa ja niin Vilppi sitten suoritti paikkikset yksin. Kehään mennessä olikin onneksi ihan erikoira mukana kuin lauantaina, paikkikset onnistui ja kyllä olin onnellinen kerrankin edistävästä seuruusta, kun ei iskenyt kooma päälle. Isompia virheitä kokeessa oli sitten luoksetulon maahanmenoon kaksoiskäsky ja kaukoissa ekaan vaihtoon kaksoiskäsky.

Tässä sitten molempien päivien liikekohtaiset pisteet, ensin aina la ja perään su:
Paikalla istuminen: 0 - 10
Paikalla makaaminen: 10 - 10
Seuraaminen: 5 – 8,5
Zeta: 10 - 10
Luoksetulo: 7 - 7
Ruutu: 0 - 10
Ohjattunouto: 0 - 10
Metallihyppynouto: 10 – 9,5
Tunnistusnouto: 0 - 10
Kaukokäskyt: 8,5 - 8

Lauantaina saimme yhteensä 157 p. ja ei tulosta ollenkaan ja sunnuntaina 294p. ja EVL1 sekä POHJ & NO TVA arvot ja vielä maininnan kokeen parhaana koirakkona olemisesta. :)



Sunnuntaina ajoimme kokeen jälkeen Kilpisjärvelle, josta lähdettiin syömisen jälkeen suoraa vaeltamaan. Sunnuntaina käveltiin 11km Mallan yli Kuohkimajärven autiotuvalle nukkumaan illan hämärtyessä hyvin väsyneinä viikonlopun kisailusta ja huonosti nukutuista öistä. Maisemat ja ilma oli illalla onneksi todella upeat. Taivas värjäytyi aivan ihanan punaiseksi auringon laskiessa ja jylhät maisemat oli upeat.


Kolmen valtakunnan rajapyykillä kolmen valtakunnan valio :P

Maantaina aamulla heräiltiin aikaisin ja syötiin aamupala kaikessa rauhassa. Seurana tuvassa oli neljä sveitsiläistä vaeltajaa, jotka ihastuivat Vilppiin ja sillä riittikin aamulla kepin heittäjiä. Aamulla saatiin lähteä taas auringonpaisteessa liikkeelle. Ensimmäisenä käytiin tsekkaamassa kolmen valtakunnan rajapyykki, josta jatkettiin matkaa Ruotsin puolelle 13 km Pältsan tuvalle syömään. Reitti oli hyvin raskas nousten ja laskien vähän väliä. Oli kyllä koirakin onnellinen ruokatauolla saadessaan oman rinkkansa selästä. Syömisen jälkeen jatkettiin vielä 11 km ja ylitettiin viimeisellä kilometrillä Norjan ja Ruotsin raja. Käytettynä ostamani kengät sanoivat itsensä irti tällä matkalla ja rupesivat hiertämään nilkkoja vähän joka kohdasta. Viimeisillä kilometreillä vaihdoin lopulta kaverin minulle hieman pienet lenkkarit, jotka tuntuivat aavistuksen paremmilta jalassa. Yövyimme Gappohyttalla teltassa kämpän pihapiirissä. Telttaa pystyttäessä huomattiin kauhuksemme, ettei meillä ollut kuin sisäteltta mukana. Onneksi oli teltan päälle pressu, jolla taattiin veden pitävyys. Illan pimetessä mentiin ajoissa nukkumaan ja Vilppi pääsi kylkeen nukkumaan. Onneksi ei palelluttu ja yöllä alkaneen sateenkin piti teltta.


Tiistaiaamuna laitettiin teltan ulkopuolella sateessa aamupala aikaisin aamulla vielä pimeällä (uni loppui taas kesken). Päivän sitten ruvetessa valkenemaan kun oltiin saatu syötyä pakattiin taas rinkat ja kasattiin teltta ja lähdettiin jatkamaan matkaa pienessä sateessa. Tiistaina käveltiin onneksi vain 15 km sillä maasto oli edelleen melko rankka ja kengät hiersivät koko päivän. Lenkkareilla kun en uskaltanut lähteä kivikkoiseen maastoon kävelemään. Onneksi sade loppui melko pian aamulla ja loppupäivä käveltiin melko kivassa ilmassa 3 viimeistä kilometriä lukuun ottamatta jolloin sade jälleen yllätti. Kävelimme päivän Norjan puolella Gappohytalta Goldahyttan kautta takaisin Suomeen Kuohkimajärven autiotuvan lämpöön. Illan saimme rauhassa levätä tuvassa keskenämme ja lihakset sekä kengistä kipeytyneet jalat hieman palautua. Vilppikin nukkui tyytyväisenä koko illan hyvin sikeästi.


Viimeisenä päivänä käveltiin taas Mallan yli Kilpisjärvelle autolle 11 km matka. Mallan päällä päästiin välillä kävelemään kunnon lumituiskussa ja välillä auringonpaisteessa. Auto taisi houkutella jo hieman kun matka taittui todella nopsaan. Autolle päästessä oli kyllä melko voittajafiilis kun kengistä huolimatta oli saatu koko 63 km matka taitettua. :)

Vaeltelemassa pitkin metsiä ja jokien varsia

Vihdoin ja viimeinen toteutui eräs pitkäaikainen unelmani, pääsin nimittäin vaeltamaan kaverini kanssa. Kohteeksi valikoitui iso karhunkierros, josta voitiin ajan takia vaeltaa vain 47 km pätkä. Vaellettiin Ristikallion parkkipaikalta Juumaan. Ensimmäisenä päivänä ajeltiin Juumaan, josta mökkeilemässä ollut isoveli nakkasi meidät lähtöpisteeseemme pienen harhareitin kautta. Kävelimme 9km matkan, josta viimeiset hetket illan hämärtyessä ja oltiin vasta pimeällä perillä Ansankämpän autiotuvalla. Muutama muukin oli tuvalla yöpymässä, mutta mahduttiin sentään sisälle nukkumaan eikä tarvinnut pystyttää telttaa. Koirat tosin jäivät ulos ja Tuike hieman protestoi tätä ratkaisua haukkumalla yöllä ja valvottamalla miuta näin.


Huonosti nukutun yön jälkeen lähdettiin pirteinä talsimaan 24 km matkaa kohti Jussinkämppää. Onneksi tuon matkan maasto oli suht helppoa kävellä ja nousuja ja laskuja ei kovin paljoa ollut. Tuike parka veteli aivan sikeitä, jokaisella pysähdyspaikallamme. Viimeiset 5 km tuntui jo hieman työltä itsellekkin ja alkoi uneton yökin jo vähän painaa. Perillä oltiin kuitenkin tällä kertaa valoisaan aikaan hyvissä ajoin. Jussinkämpällä olikin hieman hiljaisempaa, yötä meidän kanssa vietti vain 3 miehen joukko. Tuike pääsi nukkumaan yönsä pieneen eteiseen, jossa vetelikin ilmeisen sikästi unia. :)


Viimeiseen päivään lähdettiin sitten hieman parempien yöunien jälkeen talsimaan 15 km matkaa. Viimeiseen päivään mahtui todella paljon nousuja ja laskuja. Mieleen jäi varsinkin noin 200 portaan nouseminen ylös rinkka selässä nälkäisenä. Koko reissun ajan oli kyllä niin mahdottoman upeat maisemat ja ilmat ettei tosi. Kyllä olisi haluttanut jäädä vielä vaikka kuinka pitkäksi aikaa tuonne kävelemään, vaikka vähän jokapaikkaan viimeisenä päivänä jo sattuikin. Ei kyllä jää varmasti viimeiseksi reissuksi ja kuvat saavat puhua puolestaan.