Varovainen paluu treenielämään

Leikkauksesta on nyt kaksiviikkoa ja tulehduskipulääke kuuri on ohi ja ensimmäinen carthopen-pistos on haettu. Niitä on vielä jäljellä kolme, sitten on kaikki lääkitsemiset (ainakin toivottavasti) lääkitty. Nyt on sitten saatu myös alkaa pidentää vähän lenkkejä. Tai oikeastaan me ei niitä aikaisemmin juuri tehty, käytiin pihalla tarpeilla ja kulutettiin energiaa harjottelemalla temppuja. Nyt on pari kertaa pienillä lenkeillä käyty.

Söpöjä kännyräpsyjä Vilpin makaamistyyleistä
Mutta, kuten otsikkokin kertoo, ollaan alettu treenailemaan myös ihan oikeasti. Pari kertaa ollaan tuossa pihalla treenailtu tokoa. Vielä tehdään vain tuollaisia hidastempoisempia liikkeitä, kuten seuraamista, jääviä, kaukoja jne. Kotonahan se toimii tooosi hyvin kun ei tuossa pihalla juuri mitään häiriötä ole. Tehtiin jo ihan alo-mittaista seuraamista, vähän painaa jalkaa, muttei pahasti. Mutta ei tarvi enää mitään apuja. Tehtiin myös 2 minuutin paikkaistuminen, olin näkyvillä ja Tuikekin istui. Molemmat pysyi hienosti (Tuike oli vähän ahdistuneen näköinen vain).
Tänään sitten lähdettiin hallillekkin tokoihin. Tehtiin vain vähän seuraamista, ihan vähän jääviä ja yksi paikkaistuminen. Jäävät tasoon nähden tosi hyvin, eli maahanmeno onnistuu kokeenomaisesti ja seimoninen ihan läheltä. Seuraamisessa veti vissiin liikaa kierroksia ja painoi liikaa + edisti vähän. Paikkaistumisessa kerran haisteli vähän maata, lopetti kun huomautin ja istui hyvin muuten. Tehtiin ehkä noin minuutin ja kerran palkkasin välissä. Mutta paremmin se meni kuin ajattelin, kertaakaan ennen ei olla tehty tuolla tavalla vieraiden koirien kanssa ryhmässä ja uudessa paikassa. Loppu aika sitten muistuteltiin vain sitä miten ollaan hallilla kun muutkin tekee. Huhhuh, nyt oli vain yksi ihminen kahden koiran kanssa meidän lisäksi ja sekin tuntui välillä olevan liikaa Vilpille. Toivottavasti tämä nyt oli vaan tätä kun ei taas olla pitkään aikaa päästy koirien ilmoille ja ensi kerralla menisi jo paremmin sen suhteen.