maanantai 28. maaliskuuta 2016

Kiireinen pääsiäinen


Pääsiäinen on ollut hieman kiireinen minulle itselleni, koirat ovat lähinnä lomailleet kaikesta. Torstaina lähdin kuvaamaan yhden pentueellisen porokoiria paimentamassa poroja ja lampaita. Upeita koiria ja paimennus vaikutti todella hienolta hommalta! Melkein iski into lähteä vielä joskus kokeilemaan Vilpinkin kanssa. Perjantai taas meni koko päivä agilitykisoissa talkoilemassa Ounashallissa. Ikävä agilityä kohtaankin palasi taas vahvana ja ajatukset pitäisikö sittenkin vielä Vilpin kanssa. Mutta järki on tässä asiassa pakko laittaa tunteiden edelle. Täytyy vain odottaa että tulee sopiva aika seuraavalle koiralle ja toivoa, että onnistaa sitten agilityn suhteen.

Vilppi ja Tuike olivat tosiaan poikaystävällä hoidossa torstain ja perjantain. Lauantaina sitten aamusta lähdettiin kohti Posioa ja mökkiä. Lauantaina lähdettiin vielä hiihtelemään ja paistamaan makkaraa Riisitunturille ja sunnuntaina pilkittiin Kitka-järvellä. Pilkillä ei kyllä mitään saatu, mutta onhan tuo silti silloin tällöin mukavaa. Perjantaina ajeltiin jo takaisin Rovaniemelle illasta, mutta jäätiin vielä yöksi maalle vanhempieni luokse. Kaupunkiin sitten huristeltiin vasta tänään. Nyt pitäisi sitten päästä taas arkeen kiinni sekä tokotreenaukseen.

1 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Hei!, tykästyin blogiisi todella paljon! kivoja kuvia ja mukavan mittaisia tekstejä! Olisiko mahdollista että kävisit äänestämässä minun sekartuista piskiäni vuoden 2016
showhauksi täällä : http://koti.kapsi.fi/~villep/kuonokirja/jarppi/

oon todella kiitollinen ja kaikki äänet on todellakin tarpeen!
rullaat siis vähän alaspäin ja painat vihreää ympyrää :3

- Sara sekä Jarppi
- www.jellonat.blogspot.fi

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.