sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kisareissulla sukuloimassa


Eilen lähdettiin varhain aamulla kohti Torniota rally-tokokisoihin. Kisapaikalla Vilpin sirua jouduttiin (taas) hieman etsimään, mutta lopulta se onneksi löytyi niskasta. Tämän jälkeen mittauksessa Vilppi onnistui kyyristelemään itsensä vain tasan 50cm korkuiseksi. Onhan se oikeasti 4 cm korkeampi, joten maxi siitä tuli kuitenkin rally-tokossakin. Olimme kisaamassa vasta toisessa ALO-ryhmässä, joten omaa vuoroa saimme odotella aika kauan. Hieman treenailtiin odotellessa ja Vilppi seurasi todella nätisti. Kehään mennessä se muuttui taas ja alkoi hieman painaa. Ei kuitenkaan onneksi pahasti. Yksi virhepiste lähti painamisesta ja yksi kun saksalaisessa täyskäännöksessä tökkäsi minua jossain välissä. Näillä virheillä selvisimme maaliin eli saimme 98 pistettä. Kolmanneksi tulleelle hävisimme ajassa 0,1 sekuntia, joten riitti neljänteen sijaan. Ihan hyvä lajin korkkaus. :p


Koska meidän kyyti kisasi vielä VOI-luokassa niin Vilpin ihana kasvattaja Hanne haki meidän luoksensa Keminmaahan. Pääsin siis samalla näkemään Vilpin äitiä Inkaa ja siskoa Lyyliä. Ihania koiria molemmat, varsinkin Inka. Inka ja Vilppi ovat niin samanlaisia, eivätkä vain ulkonäöltään vaan myös luonteeltakin. Muistan edelleen miten ihastuin Inkaan kun kävin sitä katsomassa ja onneksi Vilpistä onkin tullut hyvin samanlainen. Väri vain puuttuu, tuo redmerle väri on niin kaunis! Lyylissäkin oli kiva huomata jotain samaa kuin Vilpissä. Ja ainakin siskonsa vieressä Vilppi todellakin näyttää urokselta, vaikka sitä niin monet muuten luulevatkin nartuksi. Nämä on kyllä ulkonäöltään ja luonteeltaan sellaisia bordercollieta joista mie todella tykkään!
Vilppi todisti myös jälleen olevansa maailman helpoin uros. Hannen tiibetinterrierillä Hertalla oli alkanut edellisenä päivänä juoksut, mutta Vilpillä ei ollut mitään ongelmaa olla yhtä aikaa pihalla. Hieman pääsi kyllä leikkimäänkin Hertan kanssa.



2 kommenttia:

Elsi kirjoitti...

Vilppi on niin komea!

Saara kirjoitti...

Kiitos! Niin kyllä omastakin mielestäni :P

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.