perjantai 28. lokakuuta 2011

Riisin rietaksella retkeilemässä

Me ollaan viimeaikoina kimppalenkkeilty paljon ja vietty aikaa mökillä kavereiden kanssa. Ja ollaan me välillä treenattukkin. Vilppi on kyllä melkoisen ihana pakkaus. Tyyppi osaa kyllä rauhottua tarpeenvaatiessa vaativaankin paikkaan, kuten ihmisen hartioille, joka yrittää kiikkua mäkeä ylös. Viime viikonloppuna mökki käynnin yhetydessä kierrettiin Riisitunturilla Riisin rietas -reitti. Reitti oli reilut 10km pitkä ja pentuhan väsyi jo melko alkumatkasta. Ja koska 9 kiloinen pentu on hyvin raksas kantaa sylissä kannettiin pentua tuossa niskan päällä, jokainen vuorollaan. Siinä se sitten oli rentona silmät lupsuen. Ihan ei nukahtanut kyytiin.

Tosin täytyy kyllä sanoa, että 9 kiloa harteilla on melkoisen raskasta kiikkua tunturin päälle. Mutta olipahan reissun jälkeen virta pois koirista ja ihmisistä ja sai rauhassa löhöillä (ja mässätä) loppupäivän. Maisemat oli aivan ihanat ja sääkin oli meidän puolella. Lämpötila oli melkein nollassa ja kaikki varjoisat paikat ihan kuurassa ja aurinko paistoi koko ajan.


Eilenkin kun halusin vaan löhötä illan ja katsoa leffaa niin Vilppipä käpertyikin vain kainaloon nukkumaan. Vilppi on hauska tyyppi. Treenatessakin niin erilainen ku Tuike ja rakastaa ruokaa niin paljon ja leluja. Miun lellikki se on :D

5 kommenttia:

f kirjoitti...

Ihania tunnelmakuvia !

Roosa kirjoitti...

Kuulostaa älyttömän kivalta! Ja aivan ihania kuvia, etenkin ensimmäinen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Todella kauniita kuvia! :)

Saara kirjoitti...

Kiitoksia kehuista. :)

Henna kirjoitti...

Voi mitkä maisemat! <3
Ei tässä voi olla kuin kateellinen tuollaisista lenkkeilypaikoista :)

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.