maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kesä ♥



Viime aikoina ollaan päästy taas nauttimaan kesän lämmöstä ja auringostakin. Tosin samalla mukana on ollut miljoonat hyttyset, hyi. Ulkona ollessa on kulunut aika hyvällä tahdilla hyttysmyrkkyä ja silti meinaa aina välillä mennä hermo. Silti kesä on kyllä ihan parasta aikaa!

Pari viikkoa sitten käytiin mökillä, tällä kertaa meidän mökille Posiolle. Käytiin vähän retkeilemässä Riisitunturilla, mutta pääasiassa nautittiin vain mökillä olosta. Käytiin soutelemassa ja vietettiin vain aikaa rannalla. Vilppi hyödynsi hyvin rannalla oleskelua uintiin ja Tuike hiekalle isojen kuoppien kaivuuseen.


Juhannus vietettiin Rovaniemellä porukoiden luona maalla veljieni ja poikaystäväni kanssa. Samalla juhlittiin veljen synttärit. Tuli grillattua paljon, kerran jopa sateenvarjojen alla vesisateessa. Aina on hyvä sää grillata. ;) Lenkkeiltiin myös paljon metsissä ja käytiinpä pyöräilemässäkin. Hieman huonoakin mahtui meidän juhannukseen. Päätin antaa koirillekin jotain extraa ja molemmat saivat luut syödäkseen. Tuike sitten seuraavan päivän oksenteli pari kertaa ja yölläkin vielä kerran. Kaikki kerrat tietenkin sisälle ja osa vielä matolle. Tuikella ei tunnu kestävän maha enää mitään uutta ja erilaista. Väärän merkkiset nahkaluutkin saivat pari viikkoa sitten Tuiken oksentelemaan.


Tänään käytiin lenkkeilemässä täällä Pelkosenniemellä eräällä hyvin nätillä paikalla ja pääsivätpä koiratkin uimaan. Otin tällä kertaa kamerankin matkaan, joten suurin osa kuvista tältä lenkiltä. Tulikin aika kuvapainoitteinen postaus, mutta mitäpä tuosta. :)

0 kommenttia:

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.