sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kaikenlaisia kuulumisia


Viime päivityksen jälkeen onkin kerennyt jo tapahtua vaikka mitä. Elokuun lopussa olin viikon lomalla töistä. Loma vietettiin pääasiassa Rovaniemellä kavereita nähden ja ihan vähän kotona pihalla treenaillen. Rovaniemellä sitä tuntee olevansa kotona, joten loma tuntui todella ihanalta ja tuli tarpeeseen. Kavereitakin on tullut nähtyä kesän aikana ihan liian vähän, koska melkein joka viikonloppu olen ollut jossain reissussa. Pelkosenniemellä olen ollut tasan yhden viikonlopun, mutta enpä kyllä tunne olevani täällä kotona ollenkaan. Rovaniemellä ollaan oltu ihan muutamia viikonloppuja koko kesänä. Nyt onneksi loput viikonloput Rovaniemellä, kun työt jatkuu vielä syyskuun loppuun.


Pari päivää lomasta käytiin myös mökillä ja samalla retkeiltiin. Sattuikin tosi upeat ilmat mökkireissulle. Käytiin meno matkalla Auttikönkäällä ja mökiltä vielä Riisitunturilla kävelemässä. Lisäksi lomalla kerkesin värkkäillä itselle uuden treeniliivin. Nykyisessä kun ei ole kuin kaksi taskua, joten kaipasin lisää taskuja. Kaupan liivit taas ovat kalliita ja niissä on vähän turhankin paljon kaikkea. Niinpä tein itse ja lopputuloksestakin tuli aivan hyvä. Hinnaksi tuli vain noin 15 euroa.

Tänä viikonloppuna ollaan sitten lenkkeilty bordercollie seurassa ja käytiinpä treenaamassa rallytokoakin sitten viime kisojen. Radalla tuli vastaan ainakin kolme kylttiä, jotka olivat mulle ja Vilpille vielä täysin outoa. Ollaan opeteltu vasta AVO-luokan kyltit ja radalla oli VOI-luokan (ja vissiin MES?) kylttejäkin. Yllättävän hyvin Vilppi nekin suoritti ja oikean puolen seuraamisenkin. Ensimmäisellä kokeilulla Vilppi tosin oli aivan lentoon lähdössä ja teki vaikka mitä kummaa. Tästä tilanteesta Kirsi nappasi kuvankin, joka on tuossa alhaalla. En oikein tiedä miten tuohon päädyttiin. :D Kolmannella yrityksellä suoritettiin jo rata ihan mallikkaasti kuitenkin läpi ja jopa ihan rauhallisesti. Ehkä siitä voisi tulla ihan hyvä rallytokokoirakin kunhan ohjaaja vaan viitsisi treenata enemmän. Ja muistaisi ilmoittaa kisoihin.

3 kommenttia:

Kati Holappa kirjoitti...

Kivoja kuvia ja hahah tuo viimenen kuva! :D

Hanna Hansen kirjoitti...

Saisko vinkkiä miten teit ton liivin? Näin treenaavaana käsityökoiraihmisenä olis ihan kiva myös joskus yrittää värkkäillä jotain vastaavaa :)

Saara kirjoitti...

Nopeat tassut, Kiitos ja tuli kyllä itsekkin naurettua hyvin tuolle tilanteelle. :D

Hanna Hansen, Kaavat tein oman sadetakin perusteella, jossa on tosi kiva malli. Ainoastaan noita käsiaukkoja joutui muotoilemaan hieman suuremmiksi. Taskut sitten suunnittelin aikalailla omasta päästä ja äiti auttoi niiden toteuttamisessa (joka oli loppujen lopuksi aika yksinkertaista). Päällikankaaksi ostin ohuen ulkoilukankaan ja vuorena mulla on tuossa verkkovuori. Perus takin ohjeella pystyy aika pitkälti ompelemaan (ja varmasti jos jaksaa etsiä niin valmiita liivienkin ohjeita löytyy, lisää vaan taskuja ja muuta oman tarpeen mukaan) ja käsiaukkoihin laitoin vain kanttinauhan. :)

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.