sunnuntai 14. elokuuta 2016

Tuplaykkönen ja kultaa


Viikonloppu vietettiin Rovaniemellä tokokisoissa talkoillen ja kisaten. Molempina päivinä EVL oli onneksi ensimmäinen luokka, joten Vilpin ei tarvinnut ennen suoritusta kerätä virtaa ensin autossa. Tuomarina oli molempina päivinä Allan Aula. Lauantaina kisattiin kerhonmestaruudesta. Liikkeet tehtiin kahdessa osassa ja sekalaisessa järjestyksessä.

Lauantain pisteet:
Paikalla istuminen: 10
Paikalla makaaminen: 9½ – Vino perusasento.
Seuraaminen: 9
Zeta: 10
Luoksetulo: 10
Ruutu: 10
Ohjattunouto: 8 – Kaksoiskäsky merkille, meinasi juosta kapuloille.
Kiertohyppynouto: 10 – JES! Se onnistui kokeessakin!
Tunnistusnouto: 0 – Toi väärän, ei oikein edes haistellut.
Kaukot: 9 – Nousi kun kävelin viereen.

Yhteensä 276 pistettä eli EVL1. Pisteet riittivät ykkössijaan ja kerhonmestaruus kultaan!

Illalla sitten vähän treenailtiin tunnaria erittäin huonolla menestyksellä. Aamulla sitten epätoivoisesti yritin hieman väsyttää riekuttamalla Vilppiä lelun kanssa.

Sunnuntain pisteet:
Paikalla istuminen: 10
Paikalla makaaminen: 10
Seuraaminen: 9
Zeta: 10
Luoksetulo: 10
Ruutu: 6 – Meinasi juosta ruutun lähettäessä minne sattuu, lopulta kuitenkin sain ruutuun.
Ohjattunouto: 10 – Kaksoiskäsky merkille, meinasi juosta kapuloille.
Kiertohyppynouto: 10
Tunnistusnouto: 8 – Tosi tosi epävarma, mutta lopulta toi oman.
Kaukot: 8 – Ekaan lisäkäsky ja nousi taas sivulle kun kävelin viereen.

Yhteensä 287 pistettä eli EVL1! Vihdoin ja viimein oikeasti rikki tuo 280 Suomessa. Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti syksyn piirinmestaruuskisoja. On tuo Vilppi kyllä ihan huippu ♥

4 kommenttia:

Jenny kirjoitti...

Onnea! :-)

Nova kirjoitti...

Wautsi, onnea!

Josefiina kirjoitti...

Siis vau! Onnea Saara! :D

Saara kirjoitti...

Kiitoksia onnitteluista! :)

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.