tiistai 11. lokakuuta 2016

Opinnäytetyön kirjoittamisen välttelyä


Opiskelut on itsellä siinä vaiheessa, että pitäisi enää opinnäytetyö kirjoittaa. Tällä hetkellä minulla ei siis ole edes töitä, joten päivisin pitäisi keskittyä opinnäytetyön kirjoittamiseen. Tästä syystä on tullut sitten keksittyä kaikenlaista tekemistä. Viime viikolla tein uudet ohjatunnoudon kapulat itselleni sekä samalla treenikaverille. Kapuloiden laipat maalasin ihanalla violetin sävyllä. Kyllä nyt kelpaa taas. Edelliset kapulat olikin hyvin pureskeltu.

Tänään sitten kirjoittamisen takutessa lähdettiin ekaa kertaa tälle kesälle jäljestämään. Pituutta jäljelle tuli vain noin 300 m, koska en halunnut tien ylitystä ekalle jäljelle ja arvioin teiden välissä olevan metsäkaistaleen koon väärin. Jäljelle kuitenkin 6 keppiä ja noin 10 metrin jana. Noin tunnin kerkesi vanhentua. Onneksi muistin laittaa käsineet ennen kuin lähetin janalle, sillä lähti tosi vauhdilla. Hyvin nosti jäljen, mutta palasi hieman pyörimään janalle ennen kuin jatkoi jäljestystä. Jäljestikin todella hyvin koko jäljen ja nosti jokaisen kepin. Upea Vilppi ♥

Pk-juttuja on muutenkin muistuteltu vähän mieleen. Lenkkien yhteydessä pari kertaa etsitty hihnaa esineruutu tyyppisesti (mennyt surkeasti…) ja tokojen yhteydessä muistuteltu tottisliikkeitä. Metrinen menee hyvin edelleen ja estehyppyä ei olla tehty kun este on niin surkeassa kunnossa seuran kentällä. Eteenmeno sujuu edelleen hyvin. Muut liikkeet meneekin pitkälti tokopohjalla. Luoksetuloa suoraan eteen pitäisi kyllä hieman muistutella. Ainoaksi esteeksi jää ne paukut. Pitää nyt ottaa talven projektiksi kokeilla vielä kerran voisiko ne oikeasti saada kuntoon, kunhan keksin hyvän suunnitelman niiden totuttamiseen.

3 kommenttia:

Tiia Ahveninen os. Hämäläinen kirjoitti...

Upea toi eka kuva! Vaikka tauluksi. :)

Tiia Ahveninen os. Hämäläinen kirjoitti...

Upea toi eka kuva! Vaikka tauluksi. :)

Saara kirjoitti...

Kiitos Tiia! :)

Blog contents © Paimenten poluilla 2010. Blogger Theme by Nymphont.